Oona tolPpanen

Frendit, ISO.lla F.llä!

Viime viikonloppuna olimme viettämässä ystäväni polttareita, joten “ystävyys” aiheena tuli koettua hyvin tämän viikonlopun aikana. Paljon tuli tytöiltä erilaisia näkemyksiä ystävyydestä ja myös itselläni on pitkään ollut vahva kanta siitä, että mitä ystävyys on ja miten tärkeää se minulle en.

nannanpolttarit1
Kuva: Nannan polttareista

Nuorena kavereita oli joka puolella, niin koulussa, harrastuksissa, ympäri Suomea ja reissujen jälkeen ympäri maailmaa. Lapsena ja nuorena sitä ajatteli jo tutustumisen jälkeen, että löytyi taas uusi kaveri. Kaverikirjat kiersivät koko luokan läpi, jopa muillekkin luokille. Kavereita todellakin oli joka paikassa.

Vuosia tullessa mittariin ovat tietyt kaverit pysyneet vierellä pidempää ja niitä kutsun jo ystäviksi. Nämä ystävät tietävätkin minusta kaiken ja minä heistä. Enää ei vain moikata ja vaihdeta kuulumisia kun nädään, vaan nähdään näkemisen eteen vaivaa ja ollaan kiinnostuneita kuulumaan toistemme elämään.

Kavereita minulla on aina ollut paljon, juuri harrastuksista ja kouluista sekä töistä, mutta ystäviä on ympärilläni ne tietyt, joista 5 kuuluu vielä ihan läheisiin ystäviin.

Huomaan, että mitä enemmän elän vuosia sitä tärkeämmäksi läheiset ystäväni tulevat. Heillä on iso valta ja merkitys elämässämme. Heidän kanssa hauluamme olla tasapainossa, annamme yhtä paljon kuin otamme. Vuorotellen kerromme murheemme ja menestyksemme. Mitä useimmassa tapauksessa täydennämme toisiamme.

Ystävyys on aitoa, et ole kateellinen ystävällesi vaikka hän menestyisiki elämässään sinä hetkenä paremmin kuin sinä, rakastat häntä juuri sellaisena kun hän on ja olet aidosti iloinen ja onnellinen hänen puolesta. Autat kun hän eniten apua tarvitsee ja jopa asetat hänet tosi paikan tullen itsesi edelle. Ja myös tiedät, että ystäväsi tekisi saman puolestasi. Tosi ystävä ei käännä koskaan selkäänsä vaikka välillenne tulisiki joskus riitoja ne myös sovitaan ja ilma puhdistetaan.

Polttareissa oli hieno huomata miten rakkaan ystäväni muut ystävät olivat hyvin saman henkisiä. Reilu 20 naista kimpassa polttareiden vietossa voi kuulostaa katastrofilta, mutta ei. Tutustuin viikonlopun aikana uusiin mahtaviin persooniin, joiden kanssa tulee varmasti nähtyä ja pidettyä yhteyttä.

nannanpolttarit2
Kuva: Nannan polttareista
nannanpolttarit
Kuva: Nannan polttareista

Koskaan ei ole liian myöhäistä ystävystyä, milloin vain, mistä vain voit löytää hienoja ihmisiä ympärille ja muistakaa arvostaa/vaalia heitä.

Aito ystävyys on perheen lisäksi hienoin asia maailmassa. Ystävyyttä on turha ostaa eikä väkisin kannata kenessäkään roikkua, varsinkin jos sinusta tuntuu, etteivät ystäväsi tue, arvosta tai kannusta sinua.. Myös omalla kohdallani olen huomannut, ettei kaikkien kohdalla ole voinut sanoa ystävyyttä aidoksi, mutta onneksi tälläiset tapaukset näkee heti lävitse, eikä heihin kannata sen enempää kuluttaa omaa energiaa, olematta kuitenkaan ilkea! 😉

Ympärille kannattaa haalia, upeita ihmisiä kenen seurassa viihdyt, olet omaitsesi sekä ehkä itselleni tärkein asia: sinä sekä ystäväsi, pystytte kettuilemaan toisillenne jopa henkilökohtasista asiaoista ja kommelluksista, toisen mieltä pahottamatta. Sillä molemmat osapuolet tietävät kaiken tulevan täysin rakkaudella. 😉 <3

Jos joku minuun kolahtaa ystävissä niin… aitous, positiivisuus, lojaalisuus ja elämäniloisuus. Ystäväni ovat kaikki todella erilaisia… intohimon kohteet kulkevat matkustuksesta , ravintola-alasta, musiikista, näyttelystä, urheilusta hevosiin ja tieteeseen, mutta jokin meissä yhdistää toisiamme… tämän olotilan löytäessä tiedät että olet löytänyt huippu tyypin rinnallesi!