Joulu ohi rentoutuen ja fiilistellen!
Joulu tuli ja meni yhtä nopeasti. Sääennusteet lupailivat “jenkkijoulua” ja sehän me saatiin, onneksi lumi toi oman hyvän tunnelmansa tähän jouluun. Joulun vietin yhdessä läheisten ja perheen kanssa niin kuin joka vuosi. Pieniä lapsia ei tällä hetkellä löydy lähisukulaisista, joten joulupukkia ei näkynyt. 🙂 Joululaulut soivat silti, sekä tunnelmaa lisäsivät kynttilät ja joulukuusi koristeineen. Kaikin […]
1. Luukku auki!
Ensimmäinen kalenterin luukku on avattu, ei montaa yötä enää jouluun. Muutoksia elämässä on tapahtunut paljon viimeisen vuoden aikana, enää yksi kuukausi aikaa kerätä uskomattomia kokemuksia vuodelle 2014, ja niitä todellakin aijon kerätä. 😉 Tämän päivän aamutreeni taittui Malminkartanon jätemäellä. Juoksu paikanpäälle, huiputus, kyykyt ja takaisin kotiin. Ihan mieletön oli lähteä aamulla juoksemaan, kun aurinko pilkotti […]