Oona tolPpanen

VUODEN 2016 LUPAUS!

Olen muutaman päivän pohtinut, mitä lupaan vuodelle 2016! Joskus lupaukseni ovat olleet saavutuksia mihin olen halunnut päästä. Maaliskuussa julkaisen ensimmäisen kirjani ja toukokuussa olisi tarkoitus saada paperit käteen koulusta, mutta ne eivät silti ole uudenvuoden lupauksiani.

Sitten mietin käytöstapoja ja malleja, haluanko niihin lupauksia, mutta pidän suoraan sanoen itsestään selvänä, että avaan muille ovia, kiitän, hymyilen ja olen oikeudenmukainen.

Hyvinvointi on minulle aina ollut tärkeää, joten myöskään terveellisen ruuan syöminen ja treenaaminen eivät tarvitse olla itselleni lupaksia, sillä ne toteutuvat joka tapauksessa.

Pitkän pohdinnan jälkeen vihdoin keksin…! Olen melkein joka vuosi tutustunut johonkin uuteen lajiin kunnolla, käynyt kursseilla, opetuksessa ja kokeillut lajia enemmän kuin kerran. Viime vuosina uuteen lajikirjoon on tullut kalliokiipeily, motocross, suppaus, suunnistus ja viimeisenä surffaus.

Ja täten lupaan, että myös vuonna 2016 tutustun kunnolla uuteen urheilulajiin! 

10273650_10152398423419933_3588072764980801828_n

20194_10151775168089933_653950433_n

11406864_10153361197929933_8270744451893027003_n

12347768_10153750924304933_2099275777028430388_n

Tutustuminen johonkin uuteen avartaa aina. Ennakkoluulot ja omat “mukamas” tietämykset ovat usein kilometrin todellisuutta kauempana. Alan ammattilaisilta saa ihan uuden näkemyksen ja usein arvostus tätä kautta nousee. Uuden lajin kokeminen tuo tullessaan haasteita ja usein myös onnistumisen kokemuksia, joita ei tutut ja turvalliset omat treenit tuo samalla tavalla tullessaan. Tätä tunnetta ja fiilistä haluan saavuttaa myös vuonna 2016.

Haastan teidät kaikki kokeilemaan vuonna 2016 jotain ihan uutta! Onko se sitten liikuntalji tai jotain ihan muuta! 

Hyvää uutta vuotta kaikille! Tuokoon uusi vuosi uusia kokemuksia, oivalluksia, hämmennyksiä ja iloa. 

-O