Oona tolPpanen

Vihdoin valmis remppa!

Viime keväänä ostimme ensimmäisen oman asunnon, johon ihastuin heti näytössä. Pelkkien asunnon kuvien perusteella ei kannata valita mihin näyttöihin menee ja mihin ei… meinasin nimittäin olla menemättä asuntomme näyttöön, koska kuvat antoivat asunnosta niin huonon kuvan. Onneksi parempi puoliskoni ja isäni saivat minut suostuteltua näyttöön. Sille tielle jäimme, uuden kodin avaimet kouraan ja ison remontin suunnittelu alkoi.

Remontointi kuulostaa: “vähän maalia pintaan ja valmis”- meiningiltä, mutta nopeasti todellisuus tulee vastaan. Remontointi vie todella paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, mutta lopputulos oli meilläkin niin upea, että onneksi uskalsimme lähteä remontoimaan.

Alussa aikaa vei tietenkin suunnittelu, tuntui että monet ideat oli pakko unohtaa koska niitä ei pystytty tekemään tai sitten budjetti ei antanut myöten. Päätimme alusta asti tehdä kaiken mitä vaan voimme ite, eli oikeastaan lähes kaikki pinnat maalasimme itse. Maalasimme kaikki seinät, ikkunaruudut sekä ovien kehykset. Lisäksi hoidimme keittiön ja listojen purut itse sekä seinien tarvittavat tasoitukset ja hionnat. Jos ei halua tehdä mitään itse, kannattaa etsiä firma, jonka kanssia sopia “avaimet käteen”- remontista. Me päätimme säästää niin paljon kuin vain pystyimme, tekemällä itse kaiken mahdollisen.

Olen pitkään haaveillut, että jos joskus ostan oman asunnon sinne tulee vaaleanharmaasta (usva) mikrosementistä sekä kylppärin- että keittiön seinät. Mikrosementit hankimme Suomen Betonileimasimelta, selvitin pitkään eri valmistajia ja huomasin, että myös mikrosementtiä löytyy joka laatuun, niin pitää olla todella tarkka mistä mikrosementit hankkii. Mikrosementti laitettiin kylppärissä vanhojen laattojen päälle ja keittiössä tasoitetun seinän päälle. Lopputulos oli juuri se mitä halusimmekin. Mikrosementti on tällä hetkellä selkeä “hittituote”, enkä ihmettele yhtään se on todella makea. Tykkään elävästä pinnasta ja teollisuus meiningistä, joten mikrosementti oli meille ihan loistava valinta. Mikrosementin päälle tulee lakka, joten pinta on todella helppo pitää puhtaana. Mikrosementin meille teki muurari- kummisetäni. (Laatoitus Juha Reinikainen Oy)

Suomen Betonileimasin: Usva- mikrosementti
Suomen Betonileimasin: Usva- mikrosementti

Keittiössä tärkeintä oli laatu ja käytännöllisyys, halusimme tarpeeksi kaappi- sekä laskutilaa ruoanlaittoon sekä kaikille laitteille (blenderi, kahvikoneet, herbie, yms..). Meidän toivomuksiin parhaimman kokonaisuuden löysimme  Espoon Keittiömaailmalta, Suomenojalta. Valitsimme A La Carte- mallistosta tyylikkään matta-valkoiset alakaapit ovi- vedinurilla (festa keittiö) ja yläkaapit pumppumekanismilla. Meille tuli reilusti korkeammalle yläkaapit kuin yleensä, koska halusimme vähän avarammaksi keittiön ilmettä ja tottakai mikrosementin kunnolla näkyviin. Tasoksi valitsimme elävemmän laminaatin, joka toi hyvin särmää muuten valkoiseen kokonaisuuteen. Keittiöön valikoitui paljon vetolaatikoita, niiden käytännöllisyyden takia.

Keittiön hankinnan yhteydessä suosittelen ottamaan aina asennuksen mukaan, jotta varmasti kaikki tulee asennettuna oikein. Meillä kävi hyvä tuuri kun saimme Keittiömaailman kautta asentajaksi Mikan, ihan huippu tyyppi ja hoiti hommat todella moitteettomasti. Suosittelen keittiön valinnassa aina hyödyntämään ammattilaisia, jotka pystyvät suunnittelemaan juuri sellaisen keittiön kuin haluat. Ota kunnon mitat keittiöstä ja vähän valmista kuvaa/fiilistä siitä minkälaisen keittiön haluat niin varmasti saat mieleisen. Vaihtoehtoja on todella paljon, eikä liian kauaa kannata myöskään arpoa. Mitä selkeämpi keittiö- sitä käytännöllisempi se yleensä on. Kodinkoneet hankimme yhdessä keittiöpaketin kanssa Keittiömaailmalta, ja valitsimme upeat Electroluxin: jääkaapin, integroidun astianpesukoneen, uunin, keraamisen lieden ja liesituulettimen.

Ennen- jälkeen kuvat keittiöstä:

Keittiön lisäksi halusimme yhtenäiset kylppärin kaapit ja myös ne valitsimme Keittiömaailman kylppärikalusteista. Kylppäriin halusimme kiiltävän- valkoiset kaapit hopeilla vetimillä, sekä halusimme, että kaapit ovat yhtenäiset allaskaapin kanssa.

Kylppäri oli hankalampi suunnitella, erikoisen pohjaratkaisun takia. Seinältä lähti iso rättipatteri, toimme lisää kaappitilaa, vaihdoimme pesukoneen paikkaa kaappien alle ja halusimme suihkuverhon tilalle suihkuseinät, jotka siirtyisivät myös sivuun. Kylppärissä ei ollut lainkaan kattovaloa, joten se oli saatava. Kylppärin tyylikkäät: wc, suihkuseinät sekä tasopeilin löysin Idon valikoimasta.  Suihkuksi halusin ehdottomasti sadetin-suihkun, jonka löysin allashanan ja käsisuihkun lisäksi Grohelta. Kylpyhuoneen ilme muuttui täysin, jo ihan uusista vesikalusteita. Käytimme putkimiehenä perhetuttuamme Markusta (Lvi- Eklund), joka hoiti kaiken loistavasti hankalasta kylppäristä huolimatta.

Kaapit: Keittiömaailma
Suihkuseinät/peili/wc: Ido , Suihku + hana: Grohe, Allas + allaskaappi: Keittiömaailma

Ennen- jälkeen kuvat kylppäristä:

Kodin lattia oli ihana mosaiikki- parketti eikä sille tehty mitään muuta, kuin Piirisiivous Oy.n toimesta pestiin ja vahattiin kuntoon! Kodin sisustuksesta tulossa myöhemmin lisää, kun saisimme vanhan asukkaan lamput vaihdettua omiin ja hankittua isoimmat huonekalut, kuten ruokapöytä, sohva ja työhuoneen kalusteet. Niillä ei ole onneksi kiire ja pääasia, että muutto onnistui ajoissa.

Videon koko remontin vaiheista:

 

Haluan kiittää kaikkia remonttiin osallistuneita, me saatiin ihan mieletön koti! Kiitos avusta koko perheeni sekä:

  • Keittiömaailma, Espoo Suomenoja (Joni & asennus Mika) 
  • Ido 
  • Grohe
  • Suomen Betonileimasin (SBL) 
  • Lvi Eklund
  • Laatoitus Juha Reinikainen Oy
  • Piirisiivous Oy (Petri) 
  • Listoitus- Jyrki 
  • Sähkötyöt Ismo