Teiltä tuli pyyntö, että jos kirjoittaisin vähän mitä me ollaan tehty nyt kun tilanne pakottaa olla mahdollisimman paljon kotona, niin ajattelin vähän kertoa meidän viimeisten päivien sisällöstä, toivottavasti joku bongaa jonkun idean myös omaan arkeen.
Onhan tää todella poikkeuksellista viettää näin paljon aikaa kotona, varsinkin kun on tottunut tekemään pitkiä työpäiviä ja olemaan paljon poissa kotoa.
Tykkään mun omasta kodista ja viihdyn täällä, mutta ehkä syy on juuri ollut myös se, että työ vie niin paljon joka puolelle, että koti on aina ollut se turvapaikka ja paikka missä rentoutua.
On ollut todellinen asennemuutos kun ei voi samalla tavalla tehdä töitä kotoa käsin, koska valmentaminen nyt on ihan mahdotonta ilman asiakaskontakteja ja läsnäoloa.
Osan asiakkaiden kanssa ollaan siirrytty ulos treenaamaan, mutta monien kanssa on koronan aiheuttamien haasteiden takia, ollut pakko siirtää treenejä. Tästä syystä omat työtunnit ovat vähentyneet kertaheitolla, keikkoja lukuunottamattakaan. Uskon, kuitenkin että tämä on väliaikainen ajanjakso ja kohta homma rullaa taas niin kuin ennenkin.
Ihme kyllä, kodin seinät eivät ole ainakaan vielä kaatuneet niskaan, voi olla, että kotona niin paljon tekemistä, kun on tullut vähemmän vietettyä aikaa täällä.
Ihan ensimmäisenä alkoi tietenkin siivousvimma, mikä on varmaan monilla teistä ollut. Kaikki pölypallot näkyy jostain syystä paljon enemmän, kun täällä viettää kerrankin kunnolla aikaa. Parveke piti saada siihen kuntoon, että sielläkin voi hengailla nyt kun on ollut niin upeet kelit. Vielä olisi kaappien siivous edessä ja turhan tavaran inventaario, ja sitä muuten on vähän liikaakin. Toivottavasti kesän kirppikset ovat normaalisti auki, koska sinne on pakko varata pöytä.
Treenejä ollaan tehty jonkun verran sisällä, mutta enemmän ulkona. Pitkiä lenkkejä kävellen ja juosten, ulkotreenejä ulkotreenipuistoissa ja kentillä ja koska palloilulajit on vaan mun juttu, ollaan käyty pelaamassa fudista, korista ja rugbya. Treenaaminen on ollut enemmän peruskuntoa ylläpitävää, joka on myös tehnyt kropalle erittäin hyvää.
Ravintoon panostetaan oikeestaan aina, mutta nyt on ollut tosi hauska panostaa vieläkin enemmän. Miettiä ja kokeilla erilaisia ruokia ja reseptejä, koska on aikaa! Tehdä ruokia mitä on jo pitkään tehnyt mieli ja kokeilla ihan kaikkea. Erilaisia pastoja, pizzaa, kalaruokia, kanawokkeja ja jälkkäreitä!
Nyt on kaikilla on enemmän aikaa perheen kesken voi suunnitella koko viikon menun, josta jokainen saa valita tietyt päivät mitkä itse sunnittelee ja sitten yhdessä toteutetaan.
En edes tiedä kuinka monta leffaa on tullut katsottua näin lyhyessä ajassa… tosi monta! Netflix, C-more, Viaplay.. kaikki käytössä ja sieltä bongailtu eri leffoja mitä katsoa.
Otan erittäin mielelläni vinkkejä vastaan jos joku on katsonut jonkun sairaan hyvän leffan tai sarjan näistä palveluista!
Tv. on myös ollut enemmällä päällä kuin yleensä: tykkään kotiin ja sisustukseen liittyvistä ohjelmista esim. Remppa vai Muutto, Huvila & Huussi sekä Kotoisa, kaikki jaksot on jo katottu, uusia odotellessa.
Lautapelejä on tullut pelattua, kuten Yatzya ja Scrabblea. Lautapelien pelaaminen on ihan sairaan hauskaa, pitää vain pelata pelejä mitä pystyy kaksi ihmistä pelata. Isommalla porukalla pelaaminen on tietty aina hauskempaa.
Lisäksi me tehdään paljon ristikoita. Jokaisella reissulla on ihan must juttu, että meillä on reissuristikko mukana, jota tehdään uima-altaalla joka päivä. Nyt ollaan tehty ristikoita aamupalalla! Huikeaa aivojumppaa!
Jos johonkin olen panostanut nyt oikeen kunnolla, niin yöuniin. Nukuttua tulee niin paljon, kun keho vain tarvitsee. Ja koen, että tälläisenä aikana on tosi tärkeä keskittyä lepoon ja palautumiseen. Saunominen, kehonhuolto, päikkärit ja ihan vaan sohvalla löhööminen, ihan parasta!
Jos jotain haluisin tehdä nyt vieläkin enemmän niin:
– Lukea kirjoja! Olen tosi huono saamaan itseni istumaan alas kirjan ääreen. Pomppaan melkein heti pystyyn ennen kuin olen edes yhtä sivua saanut luettua. Siinä on itselle ainakin hyvä haaste.
Muuten täällä on tähän mennessä asiat olleet ihan hyvin. Toki jatkuva uutisten seuraaminen nostaa heti stressitasoja ja nyt on ollut sellainen olo, etten halua edes avata uutisia. Parempi elää päivä kerrallaan, keksiä jokaiselle päivälle jotain hauskaa stressitöntä tekemistä ja kun koko maailma on nyt paikoillaan niin hyvällä omatunnolla voin itsekin olla!