Oona tolPpanen

Mitä mulle kuuluu?

Olette varmaan huomanneet, että olen kirjoittanut viime viikot tosi harvakseen. Syynä ei todellakaan ole motivaationpuutos tai kirjoittamisinnon lopahdus vain yksinkertaisesti aika. Ajattelinkin kertoa tässä postauksessa vähän mitä mulle kuuluu, mitä kaikkia projekteja elämässäni on tällä hetkellä ja mikä vie bloggaamis aikaa muualle…

Ensimmäinen vuosi täyspäiväisenä yrittäjänä, ilman koulun kolkuttelua olan takana on muuttanut myös arkeani eri suuntaan. Nyt voin sopia töitä joka väliin enkä edes kyseenalaista omia resurssejani, toisin kuin pitäisi. Eli töitä olen painanut joka viikko menemään satalasissa. Valmennuksia, luentoja, koulutusta, kuvauksia ja taas valmennuksia. Rakastan ammattiani ja sen huomaa viikkotuntien määristä. Normaalisti työpäiväni ovat 10h pintaan. Viikonloppuisin kuitenkin pyrin olemaan vapaalla, koska pakko sitä on muutakin elämää olla. 😉

Tough Viking viikinkipäällikön paikka yhdessä Nikon kanssa alkoi maaliskuun loppupuolella. Vastaamme kaikkien aamu, – ja erikoistreenien organisoinnista, suunnittelusta ja vedosta. Ihan megahauskaa ovat olleet ensimmäiset reilu 10 treeniä ja lisää on tulossa syksyn Tough Viking- tapahtumaan asti. Tulkaa ihmeessä mukaan, sillä treenit ovat kaikille avoimet ja ilmaiset. Treeneissä jokainen pääsee haastamaan itseään sekä parantamaan kuntoaan kohti Tough Viking esterata- juoksutapahtumaa. 

Lisäksi ostin ensiasunnon ja tottakai lähes “pommin”, jonka remppaaminen ei ole ihan vain maalipensselin heilauttelua. Jos oikeasti haluisi niin siellä saisi ihan viikkotyön verran töitä kulutettua jokainen viikko, mutta töiden ohella vain illat ja viikonloput ovat pyhitetty sille. Kylpyhuonetta ja keittiötä emme tietenkään tee itse, mutta jo suunnittelu ja kontaktointi sekä asioiden vienti maalia kohti kestää turkasen kauan! Yksittäisiä asioita tulee kokoajan lisää, mitä enemmän työmaalla aikaa viettää. Koko remonttiprojektista on tulossa kattavaa postausta, kunhan asiat vain etenisivät. Tällä hetkellä vasta pintoja ollaan saatu kuntoon ja keittiöpurettua.

Rugby itsessään vie aikaa: treenit, oheistreenit, pelimatkat, kotisarjapelit ja maajoukkuereissut. Rugby on tehnyt itselleni niin hyvää, aivot narikkaan ja kentälle! Voin kertoa, että koko mieli tyhjenee arjen stressistä kun pääsen kirmaamaan nurmelle ja pelaamaan. Parasta vastapainoa kaikelle ja upeita kokemuksia yhdessä huikeiden tyyppien kanssa. Rugbyn lisäksi omaan harjoitteluun kuuluu noin. 3 voimatreeniä ja 2-3 juoksutreeniä viikkoon.

Ja kirsikkana kakun päälle Gladiaattoreiden uusi tuotantokausi, jossa saan kunnian kantaa Safiirin nimeä! Olen vähän kammoksunut ohjelmien mukaan lähtemistä, mutta kun soitto tuli koskien Gladiaattoreita oli pitkän harkinnan jälkeen mentävä. Äitini sekä hyvä ystäväni sanoi, että tulisin varmasti katumaan, jos en lähtisi mukaan: “Kadut enemmän sitä mitä jätit tekemättä, kuin sitä mitä teit” – pitää monessakin asiassa paikkaansa. Odotan tätä uutta haastetta todella innoissaan, kuitenkin pitämällä oman meininkini kohdillaan: raikkaudella, sporttisuudella, hyvällä urheiluhengellä ja olemalla oma itseni. Onneksi hahmoni tulee edustamaan näitä arvoja! 🙂

2-9.6.17 Gladiaattorit kuvataan Tampereella, Tähtiareenalla- tulkaa tsemppaaamaan, liput voit ostaa koodilla: gladiaattorit2017  5€ hintaan TÄÄLTÄ! 

Ja voin nyt jo vastata; “Hirveästi ei tarvitse päivisin katsoa kelloa ja potea turhia tunteja.” Askelmittari näyttää päivittäin jotain 15 000- 25 000 väliltä, iltaisin pystyy vain kaatumaan sänkyyn, ei tietoakaan uniongelmista. Miten sitten jaksan? – tärkeässä roolissa on itseni johtaminen, viikottainen suunnitelmallisuus. Ruokavaliosta, kehonhuollosta ja unesta on pidettävä huolta. Lisäksi kiire tulee usein sykleissä, kun remppa valmistuu voin taas hetken ottaa iisimmin. Ja nuorena sitä jaksaa! 😉

Mahtavaa maanantaita ja viikon alkua kaikille!