Oona tolPpanen

Nyrkkeilyä mestarin opeissa!

Viikon kohokohtiin kuuluu ehdottomasti nyrkkeily treenit Evan kanssa. Eva on Suomen yksi menestyneimpiä nyrkkeilijöitä. Huikeimpana suorituksena hän pokkasi ensimmäisenä suomalaisena v. 2015 ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuden. Tämän lisäksi Evalta löytyy lukuisia mitaleita mm; em,- pm,- ja suomenmestaruuskisoista. Likka on täyttä rautaa, mutta samalla ihan mielettömän positiivinen ja aurinkoinen persoona. Eva kuuluu ehdottomasti Suomen kovimpien urheilijoiden klaaniin.

Nyrkkeily on todella hieno, mutta vaikea laji. Nippelitietona vähän historiaa nyrkkeilystä:

“Nyrkkeily on yksi vanhimmista urheilulajeista ja sillä on vuosituhansien perinteet. Nykyaikainen nyrkkeily sai alkunsa Englannista, kun miekkailukouluissa alettiin 1600-luvulla harjoittaa myös aseetonta itsepuolustusta. Aikojen myötä lajin säännöt ovat muuttuneet moneen kertaan. Nykynyrkkeilyä kutsutaan olympiatyylin nyrkkeilyksi.

Suomeen nyrkkeily saapui 1900-luvun alussa ja Suomen Nyrkkeilyliitto perustettiin vuonna 1923. Nyrkkeily on ollut nykyaikaisten olympialaisten ohjelmassa jo vuoden 1904 St. Louisin kisoista lähtien. Suomalaiset nyrkkeilijät ovat saavuttaneet 14 olympiamitalia.” (teksti: nyrkkeilyliitto.com) 

Nyrkkeily vaatii kovaa fyysistä kuntoa, pitää olla nopea, räjähtävä, vahva, omata hyvän tasapainon, koordinaation sekä rytmitajun. Ja vaikka löytyisi kaikkia näitä fyysisiä ominaisuuksia pitää samalla olla todella älykäs. Heikkohermoisuus kääntyy helposti kehän pintaan.

Kaimppailulajit ylipäätään vaativat todella paljon erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia ja juuri tästä johtuen ovat erittäin monipuolinen liikuntamuoto. Silti ne eroavat paljon toisistaan. Olen nuorempana harrastanut karatea n. 5-6 vuotta, ja sitä kautta hurahtanut kamppailulajeihin. Evan treenistä oma kamppailulaji-kipinä syttyi taas!

Kiitos todella paljon Eva Wahlströmille, Björn Borgille ja Polhemille tästä huikeesta nyrkkeily setistä. 8 vuotiaan Oonan unelma toteutui vihdoin!

Kuvat: Vesa Koivunen