Suomi-matkailu on ollut lähinnä pelireissuja ympäri Suomea. Eli toisin sanoen tunnen vain eri paikkojen jalkapallo- ja rugbykentät sekä yleensä vielä lähimmän ABC.n… Rovaniemellä olen vajaa vuoden joskus asunut, mutta muuten lappi on vielä seutua, mistä en ole montaa tunturia tai kohdetta nähnyt. Levi on jo pitkään ollut reissulistalla, mutta jostain syystä lomakohteet ovat valikoituneet hiukan lämpimämpiin vaihtoehtoihin.
Kun Barebells kysyi mukaan Leville, ei vastausta tarvinnut edes miettiä, vihdoin yksi unelma toteutui! Vielä kun muutaman päivän ohjelma lävähti sähköpostiin, odotin reissua todella innoissaan….
Maanantaina lensimme aamusta Kittilään, josta suunta oli kohti Levin Igluja… majoitus joka on myös ollut omassa “salaisessa” reissulistassa, jo siitä asti kun iglut pystytettiin. En voi edes sanoin kuvailla miten siistiä oli päästä paikalle ja nähdä nämä ihan älyttömän mageet hotellihuoneet! Ja kyllä ne ovat täysin lämmitettyjä, vaikka näyttävät kylmiltä 😉
Huoneissa on pieni keittiö, wc ja suihku sekä isompi oleskelutila, missä on keskellä iglua ja lasikattoa sänky sekä muuta hengailutilaa. Ensimmäinen yö oli vaikea mennä nukkumaan, kun pystyi näkemään koko tähtitaivaan yläpuolella. Teki mieli vain tuijottaa taivasta läpi yön. Revontulia ei näkynyt tällä kertaa kuin ihan hiukan, ehkä ensikerralla sitten.
Päivän muuta ohjelmaa oli: yhteistreenit Levi Wellnessin ja ihan mahtavan persoonan, Laura Peipon kanssa, jonka jälkeen rentoutumista koko porukan kesken saunoen sekä takkatulen ääressä syöden. Loppu huipentui rentoon pelailuun ja “team spritin” nostatukseen!
Toisen päivän kohokohta oli rento vaellus Särkitunturille, jonka kuvan kauniit maisemat laittoi tämänkin yrittäjän aivot narikkaan. Hetkessä eläminen ja raikkaan ilman hengittäminen tuli niin tarpeeseen. Vaikka oma työni on ihan unelma, tuntuu silti hyvältä välillä vaan pysähtyä hengittämään ja katsella upeita maisemia. Olen muutenkin ulkoilmaihminen ja nautin suuresti vaeltamisesta, joten tämä reissu oli ehdottomasti kirsikka kakun päällä. Ja kyllä vaelluksen kruunaa aina nuotio ja makkaran paisto.
Ilta huipentui vaelluksen jälkeen alku “drinkki-kaakaoon” kodassa, missä samalla päästiin maistamaan uutta Barebellsin jouluista proteiinipatukkaa, jonka jälkeen menimme kaikki yhdessä illalliselle. Uusi patukka on ihan mielettömän hyvä: minttusuklaan makuinen… ja siitä tuli samalla ehdottomasti oma suosikki maku.
Patukka löytyy jo Fitnesstukun valikoimasta täältä!
Tänään oli paluu Helsinkiin, mutta Leville palaan ehdottomasti jonain päivänä takaisin! Jos reissua olisi ollut vielä muutama päivä, olisin ehdottomasti halunnut päästä haski-ajelulle sekä tottakai skimbaamaan… Kiitos Barebells ihan mielettömän ikimuistoisesta reissusta, nautin siitä todella paljon; niin ohjelmasta, lapista kuin uusista ihmisistä keneen pääsin tutustumaan!