“Imetän jos pystyn” – vastasin aika moneen kertaan raskauden aikana, kun imetyksestä kysyttiin. Mulla ei oikeestaan ollut imetyksestä muuta sanottavaa kuin erittäin luonnollinen asia ja toivottavasti onnistuisi, minkäänlaista ulkonäkö-kysymystä en imetyksestä ole edes miettinyt.
Tuntuu, että nykypäivänä täytyisi usein olla vahva argumentti asiaan kun asiaankin liittyen, mutta tähän mulla ei ollut eikä ole edelleenkään.
Osa tiesikin, kun olen asiasta aiemmin kirjoittanut, mutta itse synnyin hätäsektiolla maailmaan ja olen kuullut, että lääkäri oli sanonut: että jos synnytys ei olisi ollut hoitajien ja lääkäreiden vuoron vaihdon aikana, emme olisi välttämättä äitini kanssa selvinneet. Sairaalassa olikin siis tuplasti auttajia ja meidän molempien henki pelastettiin, joka oli ollut minuuteista kiinni. Tästä syystä esimerkiksi minä, en ole koskaan saanut äitini maitoa vaan korviketta. En ollut lapsena lähes koskaan kipeä, eikä mulla ole yhden yhtään allergiaa eikä ole edelleenkään kumpaakaan. Lisäksi suhde äitiini on aivan mielettömän läheinen. Ja tässä kohtaa Sydämellinen Kiitos Suomen terveydenhuollolle, siitä että itsekin olen elossa!
Miksi kerron tästä, niin siksi, että onnistuu sitten imetys tai ei, lapsi saa hyvää ravintoa. Eikä asiasta pidä kokea huonoa omatuntoa jos imettäminen ei jostain syystä onnistu. En muutenkaan ymmärrä imetys vs. korvike- asetelmaa, vertailua ja kiistelyä.
Uskon myös, että imetyksen aiheuttama stressi voi olla yksi suurimmista syistä, miksi maitoa ei lopulta tulekaan. (Tämä mielipide ei perustu faktaan vaan täysin mun omaan olettamukseen.)
Päätin heti raskauden alussa, että en rupea stressaamaan imetyksestä sanoi kuka mitä tahansa. Mä todellakin toivoin, että pystyn imettämään, koska tietysti sillä on terveydellisiä vaikutuksia niin lapseen kuin äitiinkin, sekä se tekee lapsen ruokkimisesta alussa helppoa ja taloudellista. Silti, tiesin että ihan yhtä hyvää on korvike ja jos en pysty imettämään, niin sitten on aina hyvä vaihtoehto olemassa ja lapsen kasvu ja kehitys on täysin turvattu.
Alitajunnassa, olin jo varma, että tällä urheilumäärällä etc. en varmaan pystykään imettämään. Tämäkin ihan perusteeton ajatus, mutta jota mun päähän oli monelta taholta iskostettu ja varoiteltu. (Eli myös mun päätä oli sotkettu perättömällä “peloittelulla” urheilun vaikutuksesta imetykseen.)
Synnytyksen jälkeen oli se imetyksen “käynnistäminen” kyllä sellaista hommaa, että siinä meinas vauvan lisäksi mennä hermo itseltäkin. Kauhea pakko ja hätä saada maito nousemaan ja 3h välein herätyskello soi, että taas yritetään. Vauva huutaa keskellä yötä kurkkusuorana kun imetysotetta koitetaan väkisin saada ja ruiskulla ruiskutetaan luovutettua maitoa, että luulisi sen olevan äidin omaa.
Melkein siinä vaiheessa teki mieli sanoa, että tää oli tässä. (Tämä ohjeistus tuli siis sairaalan puolelta, itsehän en tiennyt muuta kuin opetusvideot ja materiaalit, mitä olin lukenut, ja niissähän imetys alkaa kaikilla kuin itsestään.) Onneks kärsivällisesti jaksoi nähdä sen vaivan ja kuunnella kätilöitä, sekä ottaa vaan neuvot vastaan. Neuvoja tulee paljon ja osa niistä ovat hyvinkin ristiriitaisia, joten kannattaa kärsivällisesti kokeilla kaikkea ja etsiä se tapa mikä itselle sopii. Tähän yhtälöön omalla kohdalla sopii lause: “kärsivällisyys tekee mestarin.”
Mun olettamuksille kävinkin siis toisin… Kun sairaalasta päästiin kotiin, maito nousi ihan silmissä ja paniikissa mietin, että mihin tän kaiken määrän saa talteen, kun pikkusen mahalaukku on viinirypäleen kokoinen. Onneks mulla oli oli kotona valmiina pumppu ja maidonkerääjä. Pakkaseen on edelleen turha varastoida muuta ruokaa, maito vie sen verran tilaa sieltä.
Mutta siis rauhallinen koti-miljöö, stressittömyys ja vauvan pitäminen ihokontaktissa, näyttivät mulla käynnistävän maidon tulon.
Edelleen täysimetyksellä mennään ja onhan se ollut iso helpotus arkeen. Toisaalta haasteita tuo se aika kun olen poissa kotoa esim. rugby leirillä ja maitoa nousee niin paljon, että olo on jo tosi tukala.
Onneks nykyään on apuna kaiken maailman imetyksen apuvälineet, joista mulla ei rehellisesti ollut ennen raskautta ja imetystä mitään tietoa saati taitoa. Käytän itse Wauvakaupalta kaupallisessa yhteistyössä saatua Lasinoh maidonkerääjää sekä Lasinoh sähköistä rintapumppua.
Ihan imetyksen alussa jouduin joka päivä käyttämään molempi mutta nykyään sähköistä rintapumppua vain silloin kun olen poissa tai ennen lähtöä kerään maitoa talteen jääkaappiin. Ja maidon kerääjää satunnaisesti imetyksen aikana ja joskus yöllä, kun maitoa nousee tosi paljon, mutta syöjä nukkuu.
Molemmat ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja omalla kohdalla tarpeellisia. En todellakaan olisi jaksanut käsillä lypsää maitoa, vaan nämä apuvälineet ovat olleet tosi kovassa käytössä ja ovat edelleen.
Tässä muutama väite imetyksestä mitä olin kuullut ja vastaan niihin mun kokemuksella:
- Kova urheilu vaikuttaa maidon määrään negatiivisesti:
-Omalla kohdalla tilanne on ollut päinvastainen. Maitoa rupee nousemaan treenin jälkeen tosi paljon, uskon että syynä on lämpö ja verenkierron vilkkaus. - Imetys löystyttää niveliä & sidekudoksia:
-Huomasin tämän jo raskauden aikana, että relaksiinihormoni vaikuttaa omiin niveliin. Mm. leikattujen polvien kohdalla on ollut ongelmia. - Imetys lisää nesteen ja ravinnon tarvetta ädillä:
– Kyllä! Samantien kun imetys alkaa on aivan jäätävä jano! Ja olen myös huomannut, että tietysti oma kulutus huomioiden tämä “600kcal” mainittu lisätarve pitää varmasti paikkansa, siihen kun lisää vielä kovemmat treenit, niin kyllä sitä ravintoa tarvitsee tankata, mutta hyvistä lähteistä. - Ylimääräinen maito kannattaa pumpata, ennen treeniä ja käyttää tarpeeksi tukevia urheiluliivejä:
– Kyllä, jos neiti ei syö juuri ennen treeniä niin treenaaminen on huomattavasti mukavempaa kun on pumpannut, lisäksi tukevilla liiveillä on iso merkitys, mutta liian kireitä liivejä ei voi käyttää ainakaan pitkään. Mulla tulee muuten tosi helposti tukoksia ja ne ovat muuten kipeitä.
En tietysti tiedä kuinka kauan maitoa tulee riittämään ja imetys jatkuu, vaan sen näyttää lopulta aika. Sitten kun se loppuu se loppuu, eikä sen kummempaa. Kahden päivän päästä aloitetaan kiinteän ruuan maistelu kasvissoseesta, joten sekin varmasti tulee vaikuttamaan vauvan ruokailuun asteittain, toivottavasti myös pidentää unia.
Sanoisin, että lapsen ruokinta on vanhempien oma asia. Luotto omaan tekemiseen on kaikkein parasta ja ammattilaiset auttaa neuvolan puolella kyllä, jos tukea tarvitsee. Lisäksi jos vauva voi hyvin ja kasvaa, niin eipä sitä tarvitse ruokinnasta stressata.
Mutta siis todella mielenkiintoista on oppia jotain, mistä ei ollut aiemmin mitään kokemusta ja lopulta imetyksestäkin on tullut vain yksi rutiini osa omaa arkea, eikä urheilu ole minkään este.
Olen kuitenkin iloinen, että mulla on ymmärrystä molemmista tavoista niin imetyksestä kuin korvikkeista. Joskus kun joku asia onnistuu itseltä helposti voi olla hankala asettua toisen asemaan ja todeta oma tapa ainoastaan oikeaksi. Imetys on tästä hyvä esimerkki, joka tuntuu olevan niin monelle itsestäänselvyys, että unohdetaan ettei se sitä ole kaikille.
(Mediassa ja esim. Helsingin Sanomissa on ollut monta hyvää juttua imetyksen tuomaan stressiin ja paineeseen liittyen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006660452.html.)
Toivoisin, että niin raskauden aikainen liikunta, imetys ja moni muukin asia raskaudesta, synnytyksestä sekä lapsen kasvusta ja kehityksestä menisivät pikkuhiljaa siihen kategoriaan, ettei niistä tarvitsi vääntää kättä äitien kesken vaan annettaisiin jokaiselle rauha tehdä tavallaan ja jätetään ohjeet ammattilaisille.