Oona tolPpanen

Yhden päivän ruokavalio

Terveellisen ruokavalion ei tarvitse olla tylsää, itseään toistavaa ja mautonta. En omalla kohdallani, pidä liian tarkasta ruokavaliosta enkä missään nimessä punnitsisi omia ruokiani. Hyvä kunto ei vaadi “puntariruokaa”, mutta jos tähdätään maksimaaliseen suoritukseen esim. urheilussa, on hyvä suunnitella suorituskykyä ennen sopivaa tankkausta -ja jälkeistä tankkausta. Säännölliseen syömiseen ja monipuoliseen ruokavalioon pyrkiminen on kaikkein paras, eikä kannata […]

Milloin tarvitaan proteiinilisää?

Useimmille tulee treenimäärien kasvaessa eteen kysymys proteiinilisästä; tarvitsenko sitä, milloin ja miten? Selkeästi aiemmin ongelmana on ollut, että suurin osa ei ole saanut proteiinia tarpeeksi ruuasta, mutta tällä hetkellä sitä on lisätty niin moniin eri valmisteisiin, että joku voi saada sitä jopa liikaakin. Proteiini on tärkeä energiaravintoaine yhdessä hiilihydraatin ja rasvan kanssa, mutta sitä ei […]

Behind the scenes- Gladiaattorit

Gladiaattoreiden kuvaukset saatin purkkiin perjantaina ja voin kertoa, että ihan mahtava kausi on tulossa. Aloittelin tätä tekstiä jo viime viikolla Tampereella kuvausten aikana, mutta koska työpäivät olivat n. 10h pitkiä eikä taukoja kirjoittamiselle ollut, enkä tietenkään saanut tekstiä teille ulos. Nyt kun tuotantokausi on naputeltu onkin hyvä kertoa fiiliksiä tästä matkasta, joka toki ei ole […]

Bataatti- kurpitsa- kookosmanna muusi!

Nyt tuli kokattua niin hyvää ruokaa, että pakko jakaa ohje tänne! 😉 Bataatti on todella hyvä hiilihydraatin lähde. Bataatin glykemiaindeksi on alhaisempi kuin esimerkiksi perunassa ja tämän takia se pitää verensokerin tasaisena pidempään. Bataatti on makeampi kuin peruna, mutta todella hyvän makuinen. Lisäksi bataatti sisältää monia vitamiineja: a, b, c, e ja k sekä kivennäisaineita: […]

Mitä mulle kuuluu?

Olette varmaan huomanneet, että olen kirjoittanut viime viikot tosi harvakseen. Syynä ei todellakaan ole motivaationpuutos tai kirjoittamisinnon lopahdus vain yksinkertaisesti aika. Ajattelinkin kertoa tässä postauksessa vähän mitä mulle kuuluu, mitä kaikkia projekteja elämässäni on tällä hetkellä ja mikä vie bloggaamis aikaa muualle… Ensimmäinen vuosi täyspäiväisenä yrittäjänä, ilman koulun kolkuttelua olan takana on muuttanut myös arkeani […]

Suomenlippu rinnassa

Jalkapallossa nuorten maajoukkueringissä oleminen oli ihan mieletöntä. Jatkuvaa jännitystä, tunnelatausta ja jatkuvaa suorituspainetta. Kärsin samalla kuitenkin lukuisista loukkaantumisista ja pitkästä polvi-operaatio kierteestä, joka vei aina Em- kisoista ulos ja ringistä kauemmaksi. Jokaisella leirillä Suomipaidan pukeminen päälle nosti sykkeen kattoon ja kylmät väreet läpi kropan. Se tunnelataus oli jotain niin ihmeellistä, että en osaa pukea sitä […]

Kulta maistuu parhaalta

Kaikki on tapahtunut niin äkkiä, en ole edes päässyt kirjoittamaan aiheesta, koska en ole käsitellyt koko viime viikonloppua kunnolla. Nyt kun vappu on taputeltu, tulee kylmät väreet kun ajattelee koko asiaa… Liikunta ja terveys evät vaadi kilpailuviettiä, voittoa tai häviötä, mutta ai että itse henkilökohtaisesti rakastan kilpailemista ja varsinkin suorityskyvyllistä kilpaurheilua. Se, että laittaa itsestä […]

Koko kropan lihaskunto

Suomen kevät päivinä on pyörinyt jatkuvasti neljä vuoden aikaa; vettä, räntää, aurinkoa, tuulta, rakeita ja mitä vielä… silti voi ulos mennä treenaamaan. Jos koko päivä tulee vietettyä sisällä koulussa, töissä ja siihen päälle vielä treenit sisälle, ei raitista ilmaa tule haukattua tarpeeksi! Tässä muutaman liikkeen lihaskunto koko kropalle, jonka voit tehdä joko omana treeninä tai […]

Suosikki superfood

En korvaa ruokavaliota lisäravinteilla tai superfoodeilla, vaan lisään niitä parantamaan sekä tekemään ruokavaliosta entistäkin ravinnerikkaamman. Kun urheilumäärät kasvavat, tulee lisäravinteille/superfoodeille enemmän tarvetta. Lisäksi jos kärsii erilaisista kiputiloista, iho-ongelmista, väsymyksestä ym.. suosittelen testailemaan tuotteita, joista voisi olla apua. Itse tuotteita testaamalla huomaa parhaiten mistä on itselleen apua. Olemme hyvin yksilöllisiä ja meille toimii eri tuotteet, joten […]

Koordinaatio- & suunnanmuutostreeni

Vihdoin taas paljon toivottua treenipostausta kehiin! Vapaapäivä on paras päivä treenata, koska ei ole aikatauluja eikä varsinkaan tekosyitä. Tämän treenin voit tehdä sisällä tai ulkona tarvitset vain tikkaat sekä tötsät. Treeni kehittää koordinaatiota sekä räjähtävyyttä. Spurteilla saat sykkeen ylös ja tekemisen meiningin kohdalleen! Tikkaat Tikkaissa tikkaa aina 2-3 kertaa sama etenemistyyli.  ( Tikkaat voit löytää […]

Mikä on tavoitteeni?

Mikä on minun tavoitteeni? – Sain tämän kysymyksen eteeni muutama päivä sitten. Mietin mielessäni pitkään, että tähän ei ole yksiselitteistä vastausta vaan tavoittelen jatkuvasti uusia ja erilaisia asioita niin elämän monilla osa-alueilla. Tästä syystä tuli sopiva väli, kirjoittaa tämä teille auki. Tavoittelen parempaa ammattitaitoa, uusia projekteja työn parissa ja erilaisia elämän tukipilareita. Kokemuksia ja konkreettisia asioita, […]

Raakasuklaa- uunibanaanit!

Viime viikonloppuna iski hillitön makean himo ja pöydältä löytyi muutama banaani sekä muistin, että meillä oli vielä raakasuklaata tallessa. Eli oli ihan pakko kokeilla uunissa grillivastuksella; “grillibanaaneja”, joita olemme yleensä tehneet perheen kanssa mökillä. Lopputulos oli menestys ja myös tänä viikonloppuna oli ihan pakko tehdä.  Ajattelin jakaa teille tämän pikareseptin lauantai- illan kunniaksi: Lämmitä uuni […]