Portugal osa 2: Sintra

Aiempi postaus Portugalin reissustamme sisälsi speksejä Portosta, sen voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin aika kertoa seuraavasta kohteesta, eli Sintrasta, johon lähdimme yhtenä päivänä, länsirannikon kovaa sumua karkuun. Sintra on loistava yhden päivän retkikohde lähellä Lissabonia. Myös Sintra kuuluu Unesco.n maailmanperintökohteisiin ja sitä pidetään yhtenä Euroopan kauneimmista kaupungeista. Sintra on kooltaan Helsingin kokoinen idyllinen kaupunki, […]
VALMIS

Wauuu!! Ihan mieletön fiilis. Eilen oli Vierumäellä valmistujaisjuhla, jota on odotettu ihan fiilareissa koko opiskelun ajan. Olen aina tiennyt, että liikunta on se, mistä saan iloa ja sitä aion koko ikäni harrastaa, hengittää ja elää. Ammattia en siitä kuitenkaan tiennyt tekeväni, koska en edes tiennyt nuorempana kuin vaihtoehdot liikunnanopettaja tai valmentaja. Olin varma, että minusta […]
6 liikkeen paritreeni

Kelit ovat olleet koko viime viikon ihan mielettömiä ja laskiskelin juuri, että yleensä treenaan 4-5 kertaa viikossa salilla ja 2-3 kertaa ulkona niin nyt on mennyt viikko ihan toisinpäin. Aina kun on pystynyt niin pihalle vaan, ei sisällä edes malta olla! Käytiin Matinkylässä tekemässä lihaskuntotreenin Lappsetin Street Workout- pisteellä, Lämmittelynä: 5 min juoksu 1. Köydet 30 […]
Äijämäisen naisellinen

Älä laihduta päivät ovat taas täällä (6.-8.5). Sain haasteen ja osallistun tähän päivään mielelläni… Miten tämä aihe koskettaa minua, haluankin kertoa siitä seuraavaksi… Miksi naisilla on niin paljon ongelmia oman minäkuvan kanssa? Tuijotetaan peilikuvaa ja käydään fanaattisesti vaa´alla… joukossa myös miehiä, mutta paljon vähemmän. Tiedän ainakin muutaman syyn- kauneusbuumit ja photoshopatut kuvat! Fakta on, että […]
Hei TAMPERE!

Huomenna tulen puhumaan TAMPEREELLE! Tampereella järjestetään 15.-17.4.16 Supermessut, joihin olen saanut kunnian tulla puhumaan. Omat esiintymisaikani ovat: Kotimaan Matkailumessuilla: Klo 11.00–11.30 Terveellisen elämäntavan kultainen keskitie “Blogistaan tunnettu hyvinvointivalmentaja, yrittäjä ja personal trainer Oona Tolppanen motivoi yleisöä askel askeleelta terveellisempään elämään. Jokaiselle hyvinvointiin panostavalle lukijalle suunnattu Oonan uusi kirja” FitOona Terve ja vahva minä” on myynnissä lavan vieressä.” […]
Kysymyspostausta!

Kysymyspostausta on nyt toivottu jo pidempään, joten tottakai semmoinen laitetaan käyntiin! Saan teiltä paljon ihania ja hyviä yhteydenottoja sähköpostiin sekä kanaviini ja huomaan, että moni on kerännyt paljon rohkeutta ennen kuin on laittanut sähköpostia/viestiä, niin ihan huikeeta on paneutua niihin ja vastailla! Toivottavasti aito kiinnostus välittyy sinne ruudun taakse ja saatte vastauksia! Kysy siis mitä […]
Islantiin mun, Anni Kravin, Richard McCormickn ja SKYR.in kanssa !?

Herkuttelu kuuluu niin mun viikonloppuun, arki menee niin puhtaasti niin viikonloppuisin samalla kun rentoutuu tulee aina jotenkin herkuteltua, usein hyvin eri tavalla kuin viikolla syön. Mutta miten? Olenkin satunnaisesti avannut aihetta täällä blogissa sekä uuni tuoreessa kirjassani joka löytyy halutessasi, melkeinpä jokaisen kirjakaupan hyllyltä. Tykkään helpoista resepteistä tai yleensäkin helpoista herkuista. Välillä teen raakakakkuja tai […]
Lehden kansikuvauksen kulissien takana

Taas on uusi viikko ja tietenkin uusi treeniklippi: Hiit- kotitreeni löytyy TÄÄLTÄ Jos kaipaat kotitreeneihin buustia niin käy bongaamassa meikäläisen muutkin treenivideot Fit.fi. 🙂 Joskus olen miettinyt mitä lehden kansikuvaukseen kuuluu, olen pohtinut muokataanko kuvia ihan kauheasti muuallakin kuin muotikuvissa ja mitä kaikkea kuvan tekeminen oikeasti vaatii, niin ajattelin vähän avata teille uudistuneen Fiti.n sporttisen […]
Palautumisen merkitys

En ole hirveesti kirjoittanut palautumisesta niin ajattelin, että aihe voisi olla sopiva, kun juuri tällä hetkellä huomaan että oma kroppa ei palautunut yhtä hyvin kuin yleensä. Ja olenkin heti keventänyt kovista treeneistä ja tämänkin päivän treeni on uinti. Hyvän terveyden- ja kunnon ylläpitoon kuuluu isossa osassa lepo/palautuminen. Jokainen joka lähtee sabotoimaan tätä treenaamisen tykki-kolmosta, eli […]
GO EXPOSSA RÄJÄHTÄÄ!

Nyt on se aika mitä olen odottanut pitkään! Yksi unelma toteutuu pian nimittäin viikonloppuna 4.-6.3.16 Go Expo- messuilla on kirjan julkaisu, VIHDOIN! Heti perjantaina voi jo tulla klo 10.00 kuuntelemaan pressitilaisuuden, missä myös meikäläinen on kertomassa uudesta hyvinvointi-inspirointi-kirjasta pääpiirteittäin. Unelmat ovat toteutettavissa jos vain tarpeeksi haluaa ne saavuttaa. Uskokaa itseenne ja älkää koskaan valitko vain matalinta […]
Tuplaplus virtuaali-treenit?!

Todella erikoiseen tapahtumana tuli kutsu… “Pääset testaamaan täysin uudenlaista tapaa treenata – virtuaalilasit silmille ja menoksi! ” Suosittelen katsomaan tämän videon, niin ymmärrätte heti alkuun mistä puhun: Treenipäivä kuulosti niin jännältä, että pakko oli nähdä ja kokea tämä! Juoksumatto ihan muissa maisemissa.. Löytyi maisemia Vuokatista – Kiinaan. Sai itse valita missä maisemissa haluaa juosta ja […]
“Puntaroin vain hedelmähyllyllä!”

Kun katson peiliin en ajattele ensimmäisenä mistä osasta kehoa en tykkää, vaan katson pintaa syvemmälle omaan hyvinvointiin. Olenko suupielet alaspäin vai ylöspäin. Tunnenko oloni energiseksi, näytänkö energiseltä? – Vastaus on helppo, jos olen nukkunut hyvin, syönyt hyvin, liikkunut, antanut panostukseni töissä ja saanut rentoutua läheisten ihmisten kanssa, kyllä olen energinen ja onnellinen! Pienet asiat ratkaisevat, […]