TFW- Vantaa AUKEAA!
Olen nyt jo puolitoista vuotta saanut olla hienossa yhteistyössä mukana fysioterapeuttini ja vielä ison henkisen tuen Jarno Keskisen kanssa. Jokainen vamma on tullut kuntoon ja edelleen meidän perhe hakeutuu ensimmäisenä hänen vastaanotolle, niin ystävinä kuin yhteistyökumppaneina. Sain kuulla jonkin aikaa sitten ilo uutisen, sillä Jarno oli päättänyt unelmiin uskomisen lisäksi ottaa askeleen niitä lähemmäksi. Hän nimittäin […]
Blogi- ränkingit!
Blogi- listoja on joka lähtöön! On blogi portaalien omia “vuoden” blogeja tai suositumpien blogien äänestyksiä ja on erilaisten tutkimuksien suositumpia. Toisiin vaikuttaa kokonaisuus toisissa pelkkä sivun klikkailu. Ihan mahtavaa, että mittareita on ja blogien laatua seurataan. 🙂 Tuoreimpana listana viestintätoimito Cision oli tehnyt treeniblogien top-10 listaa, mihin ei vaikuttanut pelkästään henkilöbrändi tai klikkausten määrä vaan […]
Työhyvinvoinnin osa-alueet!
Työpaikoilla puhutaan paljon työhyvinvoinnista, mutta miten oikeasti olisi tärkeä toimia ennen kuin, muuttaa tuolit jumppapalloiksi ja järjestää kerran viikossa aamujoogaa ennen töiden alkua. En väitä, etteikö työergonomia ja yhteiset liikuntahetket olisi tärkeitä, mutta kuitenkin jotain suurempaa on vielä koko työhyvinvoinnin pohjalla.