Oona tolPpanen

Xmas

Hyvää ruokaa, parasta seuraa, rauhaa ja rakkautta, siitä on meidän joulu tehty! Taas joulu tuli ja meni hurjaa vauhtia, edelleen on päivät päässä ihan sekaisin ja ensi viikolla olisi arkeen paluun aika. Nyt on ehtinyt ottaa lungisti niin reissussa kuin näinä pyhäpäivinä ja vielä jatkuu viikonlopun yli. Joulufiilistä nostatti perheen kanssa yhdessä oleminen. Oli ihana […]

Taisto Challenge!!

MIKÄ TAISTO?  Taisto on yläkoululaisten raamikas liikuntakampanja, joka osoittaa treenaamisen olevan kaikkea muuta kuin tylsää! Taisto haluaa yhdistää liikunnan ja ilon nuorten näköisellä tavalla, rennossa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä. Tähän Suomen suurimpaan nuorten liikuntakampanjaan on osallistunut neljän vuoden (2012-2015) aikana jo yli 290 000 yläkouluikäistä nuorta.  Kampanja koostuu treenijaksosta sekä Taisto-kilpailuista. Treenijakso haastaa kaikki yläkoululaiset, kuntotasosta […]

15min kotijumppa

Lukijan pyynnöstä seuraavassa postauksessa on 15min tehokas kotitreeni, joka sopii varsinkin aamuun. Aamulla treenaaminen piristää kummasti. Ymmärrän, meitä on sekä aamu että ilta-ihmisiä ja toisille aamulla treenaaminen on ylitsepääsemätön este. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan 2 viikkoa, jos neljänä aamuna heti herättyä koitat liikkua. Lähteä ulos juoksemaan/kävelemään tai jos teet vaikka tälläisen kotijumpan, niin uskon että suurin […]

Luonnollisuus

Kiitos kaikille, jotka osallistuitte Jolien- treenikassatuotteiden arvontaan kertomalla mielipiteenne luonnollisuudesta. Minulla kesti todella kauan lukea kaikki mielettömän upeat vastaukset, sillä fiilistelin ja pohdin jokaista mielipidettänne luonnollisuudesta. Täältä voit käydä lukemassa kommentteja, joita tuli reilut 140 kpl. Voittajien valinta ei todellakaan ollut helppoa, mutta hienointa minusta on huomata mitä te lukijat oikeasti ajattelette luonnollisuudesta. Olitte löytäneet luonnollisuudelle […]

Kilpailemisen ilo!

En ole missään, ikinä kokenut näin aitoa onnistumisen tunnetta, iloa kilpailemista sekä liikuntaa kohtaan, kun eilen keskiviikkona vammaisten sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten Junior Gameseissa. Eilen Yle Urheilussa: https://yle.fi/urheilu/urheilun_riemua Pidempi pätkä nähtävillä 2.12 puoli seiskassa ylellä! Tapahtuma vetää satoja lapsia ympäri suomea kilpailemaan! Mutta silti on vielä satoja ketkä eivät ehkä tapahtumasta tiedä tai kykene itse paikalle […]

Jolien treenikassi- kosmetiikka arvonta naisille ja miehille

Mitä kosmetiikkaa olisi hyvä löytyä treenikassista? Päätimme yhdessä Jolie.n kanssa koota teille lukijoille hyvät setit siitä mitä, sekä miehillä- että naisilla olisi hyvä löytyä treenikassista. MIEHET Absolutionin puhdistusgeeli sekä kasvoseerumi & PATYKAN suihkugeeli Puhdistusgeelillä saa hyvin puhdistettua epäpuhtaudet iholta ja ettei iho kuivuisi liikaa varsinkin näin talven aikaan on hyvä suihkun jälkeen laittaa puhtaalle iholle […]

Ulkotreeni huikeessa maastossa!

Vantaa on todellakin panostanut Kartanokoskella harjoitusmahdollisuuksiin ulkona. Mun ihan lemppari treenit taittuu ulkoilmassa, jos joskus saisin tälläisen setin takapihalle voin kertoa, että se olisi unelmien täyttymys!! Nyt jokaiseen kaupunkiin/kuntaan pitää saada Lappset– yritykseltä tälläinen puisto. Circuit- treeni ulkoilun yhteydessä, oli itselläni ohjelmassa. Tässä lihaskuntoharjoitus joka sopii hyvin vaikka lenkin väliin tai ihan yksinään. 1. LEUANVETO […]

Tarvitsenko lisäproteiinia?

Monesti on hyvin epäselvää tarvitaanko proteiini-palkkaria treenien jälkeen tai missä vaiheessa tulisi proteiinilisä ottaa käyttöön, niin vähän avaan asiaa. Ja lisäksi kuinka paljon ja mitä lisäproteiineja on… Mikä on ylipäätään proteiinin tehtävä? 1. Proteiinin (valkuaisaineen) tärkein tehtävä on kudosten muodostaminen: lihas- ja sidekudokset, luut sekä sisäelimet. 2. Proteiini koostuu tärkeistä välttämättömistä aminohapoista, joita elimistömme ei […]

30 min aktivoiva sekä avaava harjoitusohjelma reisille/pakaroille

Polven kiput voivat johtua usein etureiden kireydestä, eikä niinkään ongelmista polvessa. Tottakai näin leikkauksen jälkeen trauma polvessa sekä “kompensoiva” kävely tekee oman hallansa jalan toimintakyvylle ja johtaa kireyksiin. Pelkästään venyttely ja rullaus ei riitä, vaan aktivoivaa liikettä pitää saada aikaan, jotta polven nesteet lähtevät kiertämään, lihaksisto herää ja  liikelaajuus polvessa paranee. Samalla aktivoidaan lihasta voimantuottoon ja kehitetään polven […]

Liikuntalääketieteen päivät 4.-5.11.15

Kiitos Haaga- Helialle, että pääsimme koulun kautta Liikuntalääketieteen päiville mukaan, varmasti luennoista oli paljon hyötyä jokaisen opinnäytetyöhön. Opiskelijana oli päivillä hiukan oppipojan/tytön roolissa mutta jokainen tämänkaltainen tilaisuus on hyvin opettava jos liikunta-ala kiinnostaa työkenttänä. PÄIVÄ 1 LUENNOT:  Mikä hoito on kannattavaa – nykyisten hoitomuotojen kriittinen tarkastelu (Teppo Järvinen, professori, LT, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Helsingin […]

Mikä on PWO!

Lisäravinteiden ihmeellinen maailma… on usein tosi vieras monille, joten ajattelin upottaa postauksiin tuote kerrallaan yeleistietoa erilaisista lisäravinteista. Jokainen voi miettiä oman aktiivisuuden ja tavoitteiden mukaan mitä näistä kokee tarvitsevansa. 😉 Aloitetaan vaikka PWO.sta.. eli enne fyysistä aktiviteettia nautittava tehonlisääja ja suorituskyvyn nostaja. (pre workout) Kaikkien lisäravinteiden koettu efekti on hyvin yksilöllistä. Joillekin joku lisäravinne on […]

Syysmasiksesta selviäminen

On selvää, että pimeys iskee liian nopeasti ja vaikuttaa fiilikseemme. Syksyn ruska on kaunista aikaa ja vielä hetki jolloin on valoisaa, mutta mitä enemmän menemme päiviä eteenpäin, sitä synkemmäksi päivät muuttuvat. Joka vuosi sama juttu, mutten silti itsekään meinaa sitä hyväksyä. Sortseja en vieläkään ole siivonnut pois saati sitten etsinyt lämpimämpää vaatetta päälle. Taitaa olla […]