Rugby kausi taputeltu
Viime lauantaina taputeltiin rugbykausi pakettiin, ei kuitenkaan ihan niissä tunnelmissa kuin olin ajatellut… Vuosi on oman kehon osalta ollut mieletön oppiprosessi. Palautuminen raskaudesta- ja synnytyksestä on opettanut omasta kehosta paljon. On ollut hieno huomata mihin kaikkeen keho on luotu… kasvattamaan ja tuomaan pieni ihminen maailmaan ja siitä palautuminen takaisin normaaliin. Työtä olen systemaattisesti tehnyt palautumisen […]
Hampaiden hyvinvointi osana kokonaisvaltaista terveyttä
Muistan, kun lapsena ainoa syy pestä hampaat, oli hyvän makuinen hammastahna, mitä tuli syötyä salaa, samalla kuin pesi hampaita. Nyt hampaita ei jättäisi mistään hinnasta pesemästä ja toki pesemisestä on muodostunut arjen rutiini, ihan kaikille. Jo sokeristen jälkiruokien syöminen aiheuttaa itselle olon, että haluan pestä hampaat heti sen jälkeen.Hampaista täytyykin huolehtia ihan samalla tavalla kuin […]
Opettele kuuntelemaan kehoa ja mieltä
Elämme keskellä jatkuvaa informaatiotulvaa. Tietoa tulee joka tuutista, vaikka esimerkiksi juuri hyvinvointiin liittyen. Edellisellä viikolla luemme, että aamulenkille kannattaa mennä tyhjällä vatsalla ja seuraavalla viikolla suositellaan taas, että jotain pitäisi syödä ennen aamulenkkiä. Joku suosittelee tehokkaimmiksi treeneiksi nopeita hiit- treenejä ja taas toinen lähde painottaa rauhallista joogaa tai pitkäkestoisia kestävyysharjoituksia. Tietoa tulee ihan kaikkialta, osa […]
Miksi kukaan löisi omaan reiteen puukon- tai valitsisi huonot elämäntavat, jotka ovat kuin pienempiä sisäisiä puukoniskuja huonontamassa yleistä hyvinvointiamme!
Monille hyvinvoinnin ylläpito ja arkisten rutiinien hallinta on hankalaa. Valmentaessa sitä kuulee yleisimmät kuopat mihin monen hyvinvointi ja kehitys kaatuu. Näihin kuoppiin putoaa välillä jokainen, myös minä. Kuitenkin itsestään huolehtiminen pitäisi olla asia, jonka jokainen haluaisi nostaa omissa arvopykälissä ylemmäksi. Joskus olen puhunut vähän radikaalistakin esimerkistä tähän liittyen; etteihän kukaan omaan reiteen myöskään puukkoa iskisi. […]
Hyvinvoinnin kokonaiskuva- ei dieettejä tai höpöhöpö treenejä
Treeni muokkaa vartaloa, jokainen ymmärtää sen. Terveellinen ruokavalio tukee treenin mukana tuomaa muutosta ja ylipäätään jaksamista. Mutta mikään muutos ei voi tapahtua sormia napsauttamalla, vaikka moni väittää tämän ymmärtävän ei silti taida todellisuudessa tätä ymmärtää. Kaupan päälle tähän yhtälöön kun lisätään mielen mukana tuleva stressi, vaikeutuu muutos edellisestään. Eikä tätä yhtälöä helpota varsinkaan se, että […]
Suuntaviivat- hyvinvoinnin kultaiselle keskitielle
Terveys vs. onnellisuus vai terveys = onnellisuus… Hyvinvointi pitää sisällään kaksi hyvin isoa käsitettä: terveyttä ja onnellisuutta, jotka kulkevat käsi kädessä toistensa kanssa. Terveyttä ei voi verrata onnellisuuteen eikä onnellisuutta terveyteen. Terve ihminen voi olla onneton ja taas sairaudesta huolimatta ihminen voi olla onnellinen. Terveys kuitenkin tuo onnellisuutta ja onnellisuus usein stressittömyyden kautta terveyttä. Terveys […]
Freesaa lautasen valikoimaa
Monille terveellinen ruokavalio usein junnaa saman lautasmallin ja värien ympärillä. Vaihtelevuus muuttuu kiriskkatomaateista tavalliseen tomaattiin ja muodot siivuista lohkoihin. Ei ihme, että on vaikea pysyä terveellisen ruuan ympärillä jos ruokavalio toistaa itseään. Meillä kotona on aina ollut inspistä kokeilla uusia kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä. Samojen kasviksien kulutus rupeaa aina tökkimään, joten sesongin tuoreuden mukaan koitamme […]
Mehustus
Mehustukseen olen tutustunut ensimmäisen kerran noin 3-4 vuotta sitten. Mietin moneen kertaan, että haluan itselleni mehustimen. Rakastan tuorepuristettuja mehuja joten ajattelin, että tämä laite on kuin minulle tehty. Jostain syystä asia jäi taka-alalle, mutta olen jatkuvasti miettinyt mehustinta lahja toiveena. Edellisen kotini keittiö oli niin pieni, että sinne en olisi pystynyt hankkimaan enää yhtään laitetta […]
Talviväsymyksen nurjetaminen
Pimeää, väsyttää ja flunssakausi meinaa iskeä, aina ei ole helppo saada vireystilaa nostettua. Tähän synkimpään aikaan terveiden elintapojen tärkeys korostuu. Kaikki puurtaminen kannattaa stopata samantien ja keskittyä kohottamaan pienillä asioilla omaa vireystilaa. Työ- tai koulukiireet, jouluvalmistelut, perhe-arki ja tähän lisäski stressi siitä ehtiikö liikkua voi vetää kropan krooniseen väsymystilaan. Väsynyttä kroppaa ei kannata stressata yhtään […]
Puhun omasta puolestani
Monet pitävät kuivaa lihaksikasta kuntoa hyvä kuntoisena ihmisenä, mutta kun laitetaan juoksemaan mäki ylös, hyppimään, tasapainoilemaan tai vaikka punnertamaan voi kunto olla jotain ihan muuta. Kuvat usein vääristävät ja saatamme ihailla jonkun pinnallista kuntoa, tietämättä fyysisestä kunnosta sen enempää. Liikkumisen perimmäinen tarkoitus on itselleni ollut fyysisestä suorituskyvystä nauttiminen. En treenaa isompien pakaralihasten perään vaan tähtään […]
16 päivää leikkauksesta
Yli kaksi viikkoa on kulunut operaatiosta ja kotona olo rupeaa nyppimään. Kauniit syksyiset kelit tuntuvat menevän ihan ohi. Muutama postausta aiemmin kerroin tarkemmin polven leikkauksesta, mutta vielä kertauksena; omaa liikkumista on hankaloittanut kierukan liitäntä, eturistisiteen uusimisen lisäksi, joka on pakottanut olla varaamatta kuukauteen leikkauksen jälkeen. On erittäin hankala liikkua kun, painon saa pitää vain oikealla […]
Leipä mun makuun!
Ideat hyviin välipaloihin on välillä vähissä. Usein tyydytään rutiinin omaisesti aina samoihin valintoihin. En ole mikään tiettyjen ruoka-aineiden totaalikieltäytyjä, mutta tykkään syödä terveellisesti. Niin kuin suurin osa teistä lukijoista tiesikin entuudestaan. Koostan annokseni kasvipainotteisesti ja jokainen annos sisältää niin proteiinia, hiilihydraatteja kuin rasvaa. Terveellisen ruuan ai tarvitse olla tylsää ja jo pienellä panostuksella, voi syödä […]