Kaunis Islanti

Olen aina halunnut päästä Islantiin, sillä olen kuullut mielettömän paljon kehuja sen upeasta ja erilaisesta luonnosta.  Vihdoin tuli mahdollisuus lähteä ja minähän lähdin! Mitä ajattelin Islannista ennen matkaa: 1. Sumuinen/pilvinen/tuulinen sää 2.Paljon vuoria ja vihreää 3. Hiljaista ja rauhallista, mieli ja silmä lepäävät… Mitä ajattelen nyt viikonlopun jälkeen:  1. Todella ystävällisiä ihmisiä 2.Säähän ei kannata […]

Palautumisen merkitys

En ole hirveesti kirjoittanut palautumisesta niin ajattelin, että aihe voisi olla sopiva, kun juuri tällä hetkellä huomaan että oma kroppa ei palautunut yhtä hyvin kuin yleensä. Ja olenkin heti keventänyt kovista treeneistä ja tämänkin päivän treeni on uinti. Hyvän terveyden- ja kunnon ylläpitoon kuuluu isossa osassa lepo/palautuminen. Jokainen joka lähtee sabotoimaan tätä treenaamisen tykki-kolmosta, eli […]

Yllätä Naistenpäivänä!

Kiitos kaikille ihan mielettön paljon, kun tulitte juttelemaan ja bongaamaan uunituoreen kirjani Go Expo- messuilta. Kova työ palkitaan aina ja teidän kommentit saavat minut jatkamaan tätä unelmatyötäni liikunann- ja hyvinvoinnin parissa. Kirja oli kaikelle huipennus ja vielä tuleva valmistuminen koulusta toukokuussa. Tiedän tasan tarkkaan, että mitä vain voi saavuttaa jos oikeasti haluaa ja aion jatkossakin […]

GO EXPOSSA RÄJÄHTÄÄ!

Nyt on se aika mitä olen odottanut pitkään! Yksi unelma toteutuu pian nimittäin viikonloppuna 4.-6.3.16 Go Expo- messuilla on kirjan julkaisu, VIHDOIN! Heti perjantaina voi jo tulla klo 10.00 kuuntelemaan pressitilaisuuden, missä myös meikäläinen on kertomassa uudesta hyvinvointi-inspirointi-kirjasta pääpiirteittäin. Unelmat ovat toteutettavissa jos vain tarpeeksi haluaa ne saavuttaa. Uskokaa itseenne ja älkää koskaan valitko vain matalinta […]

Fitlehti uudistuu ja tuttu kasvo kannessa!

  Suomen suosituin treenilehti, Fit uudistuu ja on ilo olla mukana uudistamassa lehteä. Uuden raikkaan ja energisen ulkoasun lisäksi luvassa on paljon muutakin, kuten: liikunta- ja ruokatrendejä ideoita ulkonäöstään ja tyylistään huolehtivalle naiselle inspiroivia vinkkejä, joilla motivaatio pysyy yllä tarinoita, hyvää fiilistä ja luotettavaa tietoa Fit perustaa myös oman treenijenginsä! Jokaiselle vikolle ollaan yhdessä Fitin kanssa […]

Superit ystävänpäiväherkut!

Ystävän päivä on sunnuntaina, joten tässä teille vähän jälkkäri reseptejä tarjoiltavaksi! Tietenkin raakaleivontaa, sillä se sopii heikkohermoiselle leipurille, eli meikäläiselle. Ei hifistelyä tai turhaa monen tunnin vatkaamista ja vaivaamista. BANAANI & METSÄMARJA RAAKASUKLAA 1 dl Kaakaovoi (raastettuna) 1-2rkl  Kookosöljy 3 rkl Raakakaakao-jauhe 1,5 rkl agawesiirappi  1-2 rkl Toco Banaania & pakaste marjoja (Tästä määrästä tuli 9 reilun […]

Vitamiinit ja kivennäisaineet: Mistä? ja Tarvitsenko?!

Vitamiinien tarve lisääntyy usein talvella. Emme saa tarpeeksi auringonvaloa, emme syö tarpeeksi monipuolisesti kasviksia ja vihanneksia. Omalla kohdallani olen kokeillut talvella kuuriluonteisesti eri vitamiinilisien käyttöä. Vireystilassa on ollut ehkä suurin muutos. Yöt tulee nukuttua sikeämmin, aamulla herääminen on helmpompaa vaikka ei olekaan luonnonvaloa. Kuitenkin kannattaa katsoa jokaisen purkin sisältö, ettei saantisuositukset ylity liikaa ja aiheuta […]

Sporttityyliä!

Paljon on tullut viestejä ihan omasta tyylistäni, mistä ostan vaatteita ja miten tykkään pukeutua. Mikään muoti-ihminen en missään nimessä ole, vaikka toisinaan voisin vähän enemmän asusteisiin panostaakin. Kuitenkaan aika eikä kiinnostus usein riitä. Tässä “kuvapostauksessa” muutamat tyyliseni vaatteet sekä löysin ihan minulle sopivan uuden superin nettivaatekaupan, josta löytyy sporttisia vaatteita! Bongasin sieltä näitä vaatteita joista muutamat […]

MustikkaRaakakakku

Raakakakuista on tullut ihan hittituote omiin herkuttelu hetkiin. Helppoa, hyvää ja freesiä! En pidä liian makeista herkuista, joten raakaleivonnassa voi itse määritellä makeusasteen stevialla tai hunajalla. “Leipominen” on todella helppoa ja nopeaa sillä mitään ei tarvitse niinkään valmistaa. Kaikki lähtee hyvän blenderin omistamisesta ja mieleisistä raaka-aineista. Kakku on gluteeniton ja maidoton. Oma inspis raakakakkuihin on […]

Miten pysyä lomalla kunnossa!

Lomailu virkistää mieltä ja antaa rauhan arjen stressistä. Useimmiten lomailu pitää sisällään paljon löhöilyä, herkuttelua ja lisää herkuttelua. Syömme epäsäännöllisesti usein järjettömän määrän ensin aamubuffassa ja suolaisten välipalojen kuten sipsien jälkeen vasta illalla tulee ahdettua iso määrä ruokaa vatsaan. Sitten ihmetellään kun kroppa on siinä kunnossa, että mahalleen voitaisiin leikkiä pullon pyöritystä. Miten sinä selviät […]

Corralejo, Fuerteventura

Tuntui niin hyvältä hetki hengähtää. Suomessa miljoona deadlinea painaa päälle ja välillä tuntuu, että elämä menee liian minuuttiaikatauluksi ja asioiden suorittamiseksi. Silloin on hyvä hakea happea jostain missä et ole lähelläkään kiireitä. Ja niin me päätettiin tehdä ja lähdimme Espanjaan, Fuerteventuuraan! Tarkoitus oli reissussa aktiivisesti myös blogata, mutta Hotellin netti ei ihan ollut sitä luokkaa, […]

15min kotijumppa

Lukijan pyynnöstä seuraavassa postauksessa on 15min tehokas kotitreeni, joka sopii varsinkin aamuun. Aamulla treenaaminen piristää kummasti. Ymmärrän, meitä on sekä aamu että ilta-ihmisiä ja toisille aamulla treenaaminen on ylitsepääsemätön este. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan 2 viikkoa, jos neljänä aamuna heti herättyä koitat liikkua. Lähteä ulos juoksemaan/kävelemään tai jos teet vaikka tälläisen kotijumpan, niin uskon että suurin […]