Raakasuklaa Workshop!

Vihdoin päästiin Nikon kanssa kunnon raakasuklaa- opeille GreenStreetille. Heidän huikeat raakakakut olivat jo ennestään tuttuja, mutta raaka-suklaa ei niinkään. Aiemmin olen raakasuklaan tehnyt ihan valmispakkauksesta, (ylläri) joten ihan huippua oli päästä opettelemaan ihan vaihe vaiheelta miten homma oikeesti toimii. Tässä vaiheita suklaan valmistuksesta: Jos nyt kokeilunhalu heräsi niin käy ihmeessä ilmottautumassa täältä! Kiitos […]
Rentoutuminen..

Rentoutuminen on ehkä parasta mitä kaiken arjen härdellin keskelle voisi toivoa. Viime- sekä tämä viikko on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Paljon tekemistä eikä ole ollut aikaa ylimääräiselle kivalle, kuten esimerkiksi blogin- päivittämiselle. 😉 Blogintekstien aiheita on jonossa koko loppuvuodeksi, mutta tunteja ei niinkään paljon. Kerran viikossa vähintään koitan kuitenkin löytää ajan kirjoittamiseen, sillä tämä on kuitenkin […]
Lisää prode reseptejä!

Helpot reseptit ovat parhaita, maximissaan puolen tunnin valmistus sopii minulle. Kauempaa tuskin jaksan keskittyä yhteen asiaan… joten ajattelin vaihteeksi taas postata helpon jälkkäri-reseptin mustikka, proteiini muffinsseista. Perus makeat leivonnaiset eivät ole suurta herkkuani, mutta nämä reseptit sopivat taas loistavasti, sillä makeus tulee useimmiten vanilia-aromista, aidoista marjoista sekä steviasta. Perus sokeria en käytä koskaan valmistukseen 🙂 […]
Eristävä jalkatreeni!

Tähystys- jonossa ollaan ja näillä näkymin lokakuussa viimeistään polvi operoidaan. Hanskoja ei todellakaan ole heitetty tiskiin vaan treenit jatkuu kivun rajoissa. Hyppiä/juosta ei pysty lainkaan sekä jalan suoristuminen ääriasentoon ei onnistu, muuten pystyy jo ihan normaalisti kävelemään, pyöräilemään ja treenaamaan salilla. Treenien monipuolisuus pitää mielen virkeänä ja motivaation korkealla, jos aina hinkkaan samoja sarjoja ja […]
Työhyvinvoinnin osa-alueet!

Työpaikoilla puhutaan paljon työhyvinvoinnista, mutta miten oikeasti olisi tärkeä toimia ennen kuin, muuttaa tuolit jumppapalloiksi ja järjestää kerran viikossa aamujoogaa ennen töiden alkua. En väitä, etteikö työergonomia ja yhteiset liikuntahetket olisi tärkeitä, mutta kuitenkin jotain suurempaa on vielä koko työhyvinvoinnin pohjalla.
Millä kengällä lenkille, millä salille!

Treenihullulla on tietenkin treenikengät joka lähtöön. Monia miellyttää kengissä väri ja pitää olla tietty malli, mutta suosittelen kuitenkin valitsemaan treeneihin kengät, jotka tukevat jalkaasi sekä istuvat sinulle parhaiten. Varsinkin kun juostaan tai treenataan kovaa on kuormitus jaloissa sekä koko kropassa niin suuri, että väärällä kenkäparilla voi onnistua helposti pilaamaan jalat. (kokemusta on.. ) Mennessäsi urheiluliikkeeseen […]
Vadelma/proteiini- kaurakeksit

Instagram- tililläni julkaisein eilen kuvan maukkaista vadelma/proteiini- kaurakekseistä, tässä vielä toivottu resepti kekseihin: AINEKSET: 50-60g Vanilian makuista Heraa (voit korvata maidottomalla proteiinilla) 2 Kananmunaa 1 valkuainen 4rkl Gluteeniton kaurahiutale 2rkl Gluteeniton leivontamix 1rkl Kookoshiutaleita (halutessa) 1,5-2 dl vadelmia 0,5 rkl Lesitiinijauhe 0,5 tl Ruokasoodaa Steviaa maun mukaan ( kuvan kekseissä loraus vain) (Vaniliauute, jos haluaa […]
Polvi kuntoon

Lääkärikäynneistä, vatsaflunssasta ja upeista häistä palattu arkeeen! Muutama viikko sitten sattui ohjauksen/harjoituksen aikana pieni muljahdus aijemmin leikattuun polveeni, polvi turposi ja kipeytyi., Ajattelin tietenkin, että ihan normaali hitti vaan ja turvotus sekä kipu katoisivat muutaman päivän aikana. Jatkoin aluksi ihan normaalisti töitä ja treenasin yläkroppaa, sekä pyöräilin. Pystyin kuitenkin kävelemään, mutta polvea en millään saanut […]
Tietovisan oikeat vastaukset!

Kiitos kaikille, tietovisaan osallistuneille. Todella läheltä liippasi vastaukset, mutta tässä vielä ihan “ykkös-vastaukset” kysymyksiin. 🙂 1. Jossain haastattelussa joskus kysyttiin, että jos olisin laji niin mikä laji olisin tai mikä laji kuvaa minua parhaiten? (2 oikeaa vastausta) – Rugby ja Esteradat. Vauhtia ja kontakteja sekä joukkupeliä. Ihan huikeita lajeja! 2. Ystäväni ovat kutsuneet minua joskus: […]
Tietovisaa, palkintona Puhdistamon tuotepaketti!

Kaikki kisat ja tietovisailut on niin hauskoja, että on ihan pakko tehdä nyt tietovisa! Aiheina on mun erikoisimpiakin tapoja ja tykkäyksiä sekä mielenkiinnon kohteita. 😉 Parhaiten oikein vastanneelle lähtee PUHDISTAMON-Tuotepaketti! Kysymyksille ei ole vaihtoehtoja, koska on todella hauska lukea mitä kaikkea ihmiset keksivät tai minkälaisen kuvan he ovat saaneet persoonastani. 🙂 Vastaukset kommentoidaan kommenttikenttään numerojärjestyksessä […]
Kuka tekee päätökset puolestasi?

Mikä on ollut pohjimmiltaan syysi muuttaa itseäsi, omia elintapojasi tai vaikka tukan väriä…? Oletko saanut vaikutteita ulkopuolisilta ihmisiltä.. ehkä ystäväsi kommentti sai sinut muuttumaan tai perheesi painostus tai sitten joku ihan ulkopuolinen tekijä. Saamme vaikutteita jatkuvasti jostakin. Kasvuympäristöstämme: ystävistä ja perheestä. Seuraamme sosiaalisessa mediassa ihmisiä ja haluamme juuri samanlaisen tyylin kuin heillä tai kokea jonkun […]
Suklaa- proteiini kuppikakut

Julkaisin eilen instagramissa, kuvan proteiini-suklaa kuppikakuista, joten aika laittaa myös niiden resepti tänne nähtäväksi. 😉 Leivontaa helpotti reseptikirja: “Potkua Proteiinista”, mutta tietenkin luonteeni mukaan aina pitää hiettää omaa maustetta kehiin, joten pikkusen eri tavalla lopulta kuppikakut valmistuivat. AINEKSET: 60g Fitnesstukun whey-80 Double rich chocolate . (voi myös tehdä täysin maidottomalla proteiinijauholla.) 4rkl Gluteeniton tumma laivontamix […]